maanantai, 7. huhtikuu 2008

Nukkiskuori

Osallistuin Titan nukkiskuoreen, jossa siis kiersi iso paketillinen nukkistavaraa ja -materiaalia, josta oli tarkoitus napata itselleen sopiva määrä tavaraa, laittaa suunnilleen saman verran uutta kamaa takaisin ja postittaa paketti taas eteenpäin.

Itse nappasin paketista tällaisia aarteita:
1445189.jpg

Ja laitoin eteenpäin nämä:
1445190.jpg
Eli kankaita, taikataikinaleivonnaisia, korurasia, pahvinen hauska suklaakonvehtirasia, pari rantapalloa, paljetteja ja kaksi "postilaatikkoa", jotka ovat siis oikeasti jotain liittimiä.

perjantai, 4. huhtikuu 2008

Kevättä kohti

1434939.jpg
Jotain valmista! Tämä ihanan paksu ja lämmin villapaita on ollut puikoilla helmikuusta asti, mutta eilen sain viimeisetkin langanpätkät pääteltyä. Väri on kivan keväinen, aika paljon kirkkaampi oranssi kuin mitä kuva näyttää (vuodatus taas teki omia muokkauksiaan). Ohje löytyy Drops Desingnin sivuilta, ja lankana on ohjeen mukaan Drop Eskimo. Tein tosin paidasta vähän lyhemmän kuin ohjeessa.

Toinenkin villapaita on puikoilla, samoin keväinen kaulaliina.  Kaulaliinaan aion neuloa kaikki  pienet muista töistä yli jääneet villalankakerät, joten lopputulos tulee olemaan sangen värikäs :)

torstai, 20. maaliskuu 2008

Pääsiäiskortteja

Alkuviikosta askartelin muutamia pääsiäiskortteja; tässä muutama pupuaiheinen:
1382704.jpg1382702.jpg1382701.jpg

perjantai, 7. maaliskuu 2008

Pääsiäisen odotusta

Taas on venynyt pitkä väli postauksien välille, mikä johtuu ihan siitä, ettei ole mitään näytettävää. Vietän koululla varmaan enemmän aikaa kuin muissa paikoissa yhteensä, ja nyt pamahti taas tenttikausikin päälle. Puikoilla on kyllä pari villapaitaa luentoneulomuksina.

Viime viikonloppuna käväisin käsityömessuilla Wanhassa satamassa, ja vaikka mukaan ei tarttunut juuri mitään, löysin sieltä hauskoja ideoita sovellettaviksi omiin näpertelyihin. Huovutus näytti olevan tosi pop, ja sen taidon aionkin vielä opetella.

Pääsiäinen kolkuttelee ja ovella (ja pääsiäisloma!). Koetan selvitä pääsiäisaskarteluista ostamatta kauheasti uutta askartelumatskua kaappeja täyttämään. Laatikoista ei löytynyt kovin pääsiäismäisen värisiä matskuja - maalejakin oli vain ruskean, punaisen ja sinisen sävyissä - mutta sainpahan tyylikkään retrot rairuohoruukut aikaan. Nämä on tehty raejuustopurkista ja maitotölkin pohjasta.
1354337.jpg

tiistai, 19. helmikuu 2008

"Vihreä myssy"

Uusimmassa Suuri käsityö -lehdessä oli hurjasti nättejä pipo- ja myssyohjeita, joita piti heti päästä kokeilemaan. Neuloin Vihreä myssy -nimisen pipon äidilleni tilaustyönä, tosin "väärän värisenä". Tykästyin tuohon pitsimalliin; voisin neuloa itsellenikin saman tyylisen myssyn kevätsäihin. Lankana tässä pipossa Sandnesin Smart Superwash.
1308559.jpg
Kuva on taas taattua webkameralaatua vuodatuksen blurrauksella höystettynä, mutta parannusta on luvassa. Poikaystävän serkku on myymässä omaa Canon 10D digijärkkäriään, ja ilmoittauduin jo potentiaaliseksi ostajaksi :)